Conanin yllätys meni täysin pieleen - katso video
Conan O'Brien yritti yllättää yhden tavallisen New Yorkin asukkaan. Juontaja meni töihin kiinalaiseen ravintolaan lähetiksi. Seuraavan aterian tilaajan piti yllättyä iloisesti, kun tilauksen tuokin maailmankuulu juontaja. Näin ei käynyt.
Conan testasi, miltä tuntuu olla kiinalaisen ravintolan ruokalähetti. Hän halusi yllättää erään amerikkalaisnaisen toimittamalla tämän tilaaman annoksen henkilökohtaisesti. Olisi kuvitellut, että ruuan tilaaja on innoissaan, kun aterian tuokin julkkisjuontaja. Kävi kuitenkin täysin päinvastoin. Nainen ilmoitti heti, että ei halua tulla kuvatuksi. Lopulta hän epäili ruuankin aitoutta niin vahvasti, että kieltäytyi ottamasta Conanilta vastaan tilaamaansa ruokaa.
Katso video tapauksesta alta.
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää