Mitä ihmettä tapahtui Hollywoodin naisohjaajille?

26.01.2012 10:15 - Eeva Rajala

Miesohjaajat dominoivat tällä hetkellä Hollywoodia. Mihin ovat kadonneet naisohjaajat?

Naisohjaajien määrä Hollywoodissa on lähes puolittunut sitten vuoden 1998. Vain viisi prosenttia viime vuoden 250:stä parhaasta kassamagneettielokuvasta oli naisten tekemiä.

Naisohjaajien hittielokuvat ovat vähentyneet pari prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Ohjaajien lisäksi naiskäsikirjoittajia on vain 14 prosenttia kokonaismäärästä. Naisia televisio- ja elokuvateollisuudessa edustavan Woman In Film And TV -yrityksen johtaja Kate Kinninmont on tyrmistynyt tuoreen tutkimuksen luvuista.

- On shokki huomata, että tasa-arvo Hollywoodissa kulkee väärään suuntaan. Kun Kathryn Bigelow'sta tuli ensimmäinen parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon voittanut nainen vuonna 2010, toivoimme sen olleen merkki miesvaltaisen kulttuurin romahduksesta, Kinninmont toteaa.

Kathryn Bigelow voitti ohjaaja-Oscarin elokuvasta The Hurt Locker. Kinninmontin mukaan tutkimustulos on vastenmielinen, mutta tästä on naisen mukaan hyvä alkaa tehdä töitä parempaa tulevaisuutta silmällä pitäen.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat