Rihanna tekee paljastuksen ensimmäisestä elokuvaroolistaan

25.03.2012 14:00 - Rea Tallgren

Vaikka Rihanna vaikuttaa hyvän itsetunnon ja monilahjakkuuden perikuvalta, mutta kertoo nainen Ryan Seacrestille AT40-ohjelmassa, että hän oli aivan hermorauniona elokuvan kuvauksissa.

Rihannalla on rooli Peter Bergin ohjaamassa Battleship -leffassa. Kyseessä on nuoren lahjakkaan laulajattaren ensimmäinen elokuvarooli ja jännitys oli Rihannan mukaan kuvauksissa sen mukainen.

Rihannan mukaan Berg oli kuitenkin ohjaajana kertakaikkisen uskomaton.

- Parempaa ohjaajaa ei voisi olla olemassa, Rihanna hehkuttaa.

Rihannan mukaan Bergillä oli rauhoittava ja sähköistävä vaikutus kaikkiin ympärilläoleviin.

- Hän samalla rauhoitti minua, mutta hänen energiansa sai kaikki kuvauksissa työskennelleet innostumaan, Rihanna ylistää.

Elokuva saa ensi-iltansa 11. huhtikuuta. Ryan Seacrestin luotsaama AT40 tulee Voicelta aina sunnuntaisin klo 18 alkaen.

Kilpailut

Uusimmat