Ohjaaja puolustelee Hobitti-elokuvan saamaa kritiikkiä

30.04.2012 10:15 - Eeva Rajala

Ohjaaja Peter Jackson on puolustellut Hobitti-elokuvaansa, sen saaman katsojakritiikin jälkeen.

Jackson esitteli Hobitti-elokuvasta pienen kymmenen minuutin pätkän valikoidulle yleisölle viime viikolla. Pätkä synnytti tunteita puolesta ja vastaan. Uusi kuvatekniikka saattaa haastaa katsojaa liikaa. Jackson sanoo kuitenkin, ettei kritiikki tullut yllätyksenä.

- Se ei ollut erityisen yllättävää, sillä se on jotain uutta. Loppujen lopuksi se on erilaista positiivisella tavalla, erityisesti 3D:lle, erityisesti eeppisille elokuville, Jackson kertoi Hollywood Reporterille.

Kyseinen 3D-elokuva on kuvattu kaksinkertaisella kuvanopeudella. Kun perinteisesti elokuvat kuvataan nopeudella 24 kuvaa minuutissa, Hobitissa on 48 kuvaa minuutissa. Jackson myöntää, että uuteen tekniikkaan kestää aikaa tottua, joten se ei välttämättä toimi vain pienessä pätkässä.

- Kymmenen minuuttia on lyhyt aika, se vaatii kenties hieman kauemmin, Jackson pohtii.

Hobitti - Odottamaton matka -elokuva saa ensi-iltansa 12. joulukuuta. Katso elokuvan traileri alta:

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat