The Avengers -elokuvalle kovaa kritiikkiä: Huonoa makua!

09.05.2012 11:15 - Eeva Rajala

Uusi hittielokuva The Avengers on saanut hieman yllättävääkin kritiikkiä osakseen.

Vaikka elokuva on avannut maailmalla hyvin, sai se myös kritiikkiä. Elokuvan joissain kohtauksissa kuvataan intialaisia slummeja. Kohtaukset ovat saaneet aikaa kritiikkiryöpyn Intiassa, sillä paikallisten mukaan Intian slummit on kuvattu elokuvassa huonolla maulla.

Elokuvan alussa Scarlett Johanssonin esittämä Musta Leski etsii käsiinsä Mark Ruffalon esittämän Bruce Bannerin eli Hulkin Intiassa. Banner yrittää pitää vihreän hirviönsä aisoissa työskentelemällä lääkärinä kalkuttalaisessa slummissa. Intialaisen näyttelijän Rituparna Senguptan mukaan kohtaukset olisi voitu tehdä paremmallakin maulla.

- Kalkutalla on rikas kulttuuri ja perintö, ja elokuvantekijän pitäisi arvostaa sitä. Elokuvassa on kaksi kohtausta Intiasta, ja he näyttävät vain slummeja. Se olisi voitu tehdä paremmalla maulla, intialaisnäyttelijä kertoo Hindustan Times -lehdessä.

Myös Bollywood-tähti Neha Dupia yhtyy tähän mielipiteeseen.

- On järkyttävää nähdä synkkää Intiaa Hollywood-elokuvissa. Mutta ennen kuin osoitetaan sormella länsimaita, meidän pitää muuttaa itse länsimaalaisten käsitystä meistä, Dupia sanoo.

Hollywood Reporter osaa kuitenkin kertoa, että kyseiset slummikohtaukset kuvattiin New Mexicossa eikä suinkaan oikeassa slummissa Kalkutassa.

The Avengers on otettu vastaan huikealla innolla ympäri maailman. Se on maailmanlaajuisesti tuottanut jo lähes 700 miljoonaa dollaria eli yli puoli miljardia euroa.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat