Tekeekö 4D läpimurron? Tulevaisuuden leffateattereissa kaikki aistit saavat kyytiä

09.07.2012 19:15 - Senni Loikala

Tulevaisuudessa elokuvissa käyminen tulee olemaan kaikkien aistien sinfoniaa, jos Amerikassa kiinnostusta herättänyt 4D-tekniikka onnistuu tekemään läpimurron.

4D-teattereiden uranuurtajana oleva eteläkorealainen tekniikka-alan huippuyritys CJ Group neuvottelee amerikkalaisen elokuvateatteriketjun kanssa sopimuksesta, jonka mukaan yritys rakentaisi 200 uutuusteatteria seuraavan viiden vuoden aikana. Ensimmäisenä 4D-teatterit nousisivat New Yorkin ja Los Angelesin kaltaisiin metropoleihin.

Moderneissa elokuvasaleissa tulee olemaan liikkuvat penkit sekä erilaisia suuttimia, joista sumutetaan muun muassa vettä, sumua, ilmaa, kuplia ja hajuja kukkien tuoksusta aina ruudin löyhkään. Lisäksi katsojat saavat kokea ainakin tuulta, liekkejä ja räjähdyksiä erilaisten tuulettimien ja valojärjestelmien avulla.

Aiempaa elävämmällä aistien hyödyntämisellä osana elokuvakokemusta pyritään saamaan ihmiset takaisin elokuvateattereihin. CJ Group kertoo, ettei tarkoituksena kuitenkaan ole tehdä elokuvateattereista huvipuistoja.

Vaikka 4D-tekniikka saattaa tehdä osasta elokuvakokemuksia nykyistä elävämpiä, pilee siinä varmasti myös sudenkuoppia. Elokuvan tarinan pitäisi koskettaa jo käsikirjoitusta lukiessa, ja erikoistehosteiden tulituksessa kehnostakin tarinasta saadaan maalattua prameampi, vaikka elokuvan todellinen sanoma olisikin laiha.

Ovatko tarinat sinun mielestäsi vaarassa jäädä jalkoihin, jos 4D-elokuvateatterit tekevät läpimurron?

Lähde: Los Angeles Times

Suosittelemme

Uusimmat