Klonkku-hahmo kärsi parodioista ja vitseistä

30.07.2012 11:15 - Eeva Rajala

Näyttelijä Andy Serkis myöntää, että hänen oli vaikeaa tehdä Klonkku-hahmonsa ääntä tulevien Hobitti-elokuvien kuvauksissa.

Taru sormusten herrasta -elokuvien kuvauksista oli kulunut noin kymmenen vuotta ja Serkis huomasi kuvauksissa kuulostavansa vain Klonkku-äänen jäljittelijältä, ei Klonkulta itseltään.

- Ensimmäisten kuvauspäivien aikana tuntui, että vain imitoin oman hahmoni ääntä, koska Klonkusta on tehty niin monta parodiaa ja vitsiä, brittinäyttelijä kertoo Empire-lehdelle.

Serkisin mukaan Klonkku-hahmo oli ollut niin kauan niin sanotusti muiden ihmisten armoilla, että kesti aikansa löytää hahmon tunnelma ja tuoda hänet takaisin. 48-vuotiaalla Serkisillä oli vaikeuksia myös vauhdikkaiden toimintakohtausten kanssa.

- Klonkku on vain vähän nuorempi [kuin Taru sormusten herrasta -trilogiassa], eikä niin kovin vilkkaampi. Minä toisaalta olen 12 vuotta vanhempi, enkä tosiaankaan vilkkaampi, Serkis selventää.

Hobitti - odottamaton matka osa 1 saa ensi-iltansa joulukuun puolessa välissä. Alun perin Peter Jackson suunnitteli tekevänsä J. R. R. Tolkienin Hobitti-teoksesta kaksi elokuvaa, mutta tuoreimmat elokuvahuhut kertovat miehen suunnittelevan trilogiaa.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat