Lahti jälleen esillä - uutuuselokuva valottaa Suomen doping-historiaa

29.08.2012 13:30 - Eeva Rajala

Lokakuussa ensi-iltansa saa dokumenttielokuva, joka kertoo muun muassa Lahden MM-hiihtojen 2001 doping-skandaalista.

Sinivalkoinen valhe on rohkea dokumenttielokuva, joka kertoo suomalaisen maastohiihdon raadollisen doping-historian ja paljastaa huippu-urheilussa vallitsevan valheiden verkon. elokuvassa käydään läpi dopingin historiaa aina 70-luvulta alkaen nykypäivään saakka, ja seurataan samalla Lahden dramaattisia tapahtumia, kun kuusi suomalaishiihtäjää kärähti kiellettyjen aineiden käytöstä.

Elokuvassa suomalaisen ja kansainvälisenä doping-kulttuurin asiantuntijat, valmentajat ja urheilijat kertovat omia kommenttejaan aiheesta. Haastatteluista ja arkistomateriaalista piirtyy armoton kuva järjestelmästä, jossa sankareita luotiin hinnalla millä hyvänsä. Elokuvan kerrotaan osoittavan urheilun kautta, kuinka yhteiskuntamme luo pohjan kaksinaismoralistiselle voitontavoittelulle.

Sinivalkoinen valhe -elokuvan ovat käsikirjoittaneet ohjaaja Arto Halonen, Jouni K. Kemppainen ja Kevin Frazier. Elokuva nähdään ennen virallista ensi-iltaansa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla 26. syyskuuta. Elokuvateattereihin elokuva saapuu 5. lokakuuta.

Kilpailut

Uusimmat