IS: Kaksi vuotta pyörinyt Uusi päivä -sarja miljoonafloppi

12.10.2012 07:45 - Karoliina Kotala

TV 2:lla esitettävä Uusi päivä -sarjaa on tehty jo kaksi vuotta, mutta varsinaista nousukiitoa sarjan suosio ei ole nähnyt, kertoo Ilta-Sanomat.

Jättisatsaus Uusi päivä on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta Ylen asettamien tavoitteiden valossa sarjan menestys on jäänyt vaatimattomaksi. Sarjan alkaessa kaksi vuotta sitten, ohjelmapäällikkö Olli Tola arvioi sen keräävän katsojia noin puoli miljoonaa. Kolmesti viikossa esitettävä sarja on kuitenkin jäänyt katsojalukujen osalta runsaasti jälkee, ja viime viikolla suomalaisista sarjaa seurasi enimmillään 298 000 katsojaa. Ohjelma ei myöskään mahtunut sadan katsotuimman ohjelman listalle.

- Mielestäni 250 000-300 000 katsojaa on Uudelle päivälle erittäin hyvä saavutus. Toki olisin iloinen, jos sillä olisi enemmän katsojia, Yle-television julkaisupäällikkö Riitta Pihlajamäki kommentoi Ilta-Sanomille.

Samasta kohderyhmästä kisaavan MTV3:n Salatut elämät -sarjan suosio sen sijaan jatkuu. Sadan katsotuimman sarjan listalla Salatut elämät oli sijalla kolme 848 000 katsojalla. Pihlajamäen mukaan Uusi päivä -sarjan suhteen ei kuitenkaan olla tekemässä muutoksia.

Yle on ollut otsikoissa viime päivinä muutoinkin, ja hiljattain uutisoitiin Yleisradion tekevän miljoonasatsauksen brittiläiseen Got to Dance -formaattiin perustuvaan tanssiohjelmaan.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat