Uskoisitko Geri Halliwellia 40-vuotiaaksi? Tähti kuin fitnessmalli - katso upeat bikinikuvat

08.06.2013 19:15 - Reetta Haverinen

Geri Halliwellin on turha arastella bikinien ylle vetämistä, sillä naisen kroppaa kelpaa kyllä esitellä.

Spice Girls -tähden Geri Halliwellin vaatekoko on pienentynyt puoleen kymmenen vuoden takaisesta. Brittiläisen pop-kokoonpanon villi punapää on myöntänyt, että helppoa mudonmuutos ei ole kuitenkaan ollut. Tähti kertoo kamppailleensa paljon painonsa kanssa. Tuoreet kuvat kuitenkin kertovat, että tähti on laittanut vartalonsa kadehdittavaan kuosiin tiukalla treenillä ja oikeanlaisella ruokavaliolla.

40-vuotias tähti myöntää, että on paininut itsetunto-ongelmien kanssa ja on arastellut bikineissä esiintymistä. Viime tiistaina Sydneyssa otetut rantakuvat hymyilevästä tähdestä kuitenkin todistavat, että nainen näyttää vihdoinkin olevan sinut itsensä kanssa.

Naisen pyykkilautavatsa ja ruskettunut iho pääsevät oikeuksiinsa söpöissä kukkakuosisissa bikineissä, jotka Halliwell oli valinnut aamuiselle uintireissulleen. Merivedessä tähden kanssa pulikoi myös Halliwellin 7-vuotias tytär Bluebell Madonna.

Australian Talentissa tuomarin roolissa oleva Halliwell ehtii näköjään kykykilpailun kuvausten lomassa myös lomailla ja nauttia Australian auringosta.

Katso kuvat Halliwellin upeasta bikinikropasta täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat