IS: Paris Hilton Suomeen vielä tänä kesänä?

03.07.2013 08:15 - Rea Tallgren

Suomalaistaustaisen River Viiperin kanssa seurusteleva miljoonaperijätär suunnittelee matkaavansa kultansa kanssa anoppilaan Suomeen, kertoo Ilta-Sanomat.

32-vuotias vaaleaverikkö Paris Hilton on menestynyt liikenainen, joka kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa tekevänsä menestyksensä eteen töitä seitsemänä päivänä viikossa.

- Yleisin väärinkäsitys minusta on se, että minut on lellitty piloille, ja että olen saanut kaiken ilmaiseksi, eikä minun ole tarvinnut työskennellä päivääkään, Hilton pohtii.

Miesmalli River Viiperin kanssa seurusteleva Hilton kertoo olevansa miehensä rinnalla todella onnellinen.

- River on hot, maailman kaunein mies, Hilton hehkuttaa kultaansa.

Pariskunnalla on suunnitelmissa tulla tapaamaan Riverin äitiä Riitta Viiperiä Suomeen kenties vielä tänä kesänä.

- Hän on kaunis ja mukava nainen, joten olen innoissani tulevasta reissusta. Hänellä on talo järven rannalla ja siellä voi kuulema luistella talvella, Hilton kertoo.

Kultansa Hilton kertoo olevan ylpeä suomalaisista juuristaan.

- River rakastaa Suomea ja sen rentoa ilmapiiriä, Hilton summaa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat