Brittilaulajatar: Äitini vei minut ottamaan ensimmäisen tatuointini koulun ruokatauolla

07.07.2013 23:15 - Rea Tallgren

Cher Lloyd kertoo, että hänen äitinsä oli melkoisen vapaamielinen kasvattaja.

19-vuotias Cher Lloyd ponnahti pinnalle Britannian X-Factor-ohjelmasta. Ohjelman aikana nainen ei juurikaan faneja kerännyt. Hän esiintyi ylimielisesti ja ilkeili muille. Myöhemmin nainen on pyytänyt käytöstään anteeksi. Hänen mukaansa hänen epävarmuutensa saattaa näyttäytyä huonona käytöksenä.

Tumma kaunotar tekee laulu-uransa lisäksi uraa mallina, ja tatuoituna sellaisena. Brunetella onkin lukemattomia kuvia kehossaan, joista nuorimman hän on ottanut vasta 16-vuotiaana. Myöskään kuvan ottotapa ei välttämättä ollut se tavanomaisin.

- Äitini haki minut ruokatauolla koulusta ja vei minut tatuoijalle. Kuvan ottamisen jälkeen hän vei minut takaisin kouluun. Olin ensimmäinen, joka sai tatuoinnin, joten siitä oltiin minulle aika kateellisia, kaunotar muistelee tuoreessa Inked-lehden haastattelussa.

Kilpailut

Uusimmat