80-luvun povipommi Samantha Fox: Vartaloni aiheuttaa haasteita vaateostoksilla

19.07.2013 10:15 - Katariina Näreaho

Laulajatar Samantha Fox kertoo, että sopivien vaatteiden löytäminen on joskus hankalaa hänen pituutensa takia. Paras shoppailukaveri on äiti, jonka tyylitajuun Fox kertoo luottavansa täysin.

155 senttinen povipommi ja 80-luvun seksisymboli Samantha Fox on näyttävä nainen. 47-vuotias poptähti kertoo usein shoppailevansa äitinsä kanssa, joka jakelee mielipiteitään sovituskopilla ahkerasti.

- Äitini on koukussa shoppailuun. Hän on pahempi shoppailija kuin minä! Voin luottaa hänen makuunsa. Jos äiti ei pidä jostain ylläni, tiedän ettei vaate ole sopiva, Fox kertoo Voicelle.

- En kuitenkaan ole sellainen, että minun tulisi saada aina se uusin merkkilaukku tai mennä uusimpien trendien mukaan. Ostan vain sellaisia vaatteita, jotka sopivat ja pukevat minua, hän jatkaa.

Lyhyen pituutensa vuoksi Fox kertoo joutuvansa silloin tällöin räätälöimään vaatteensa.

- Olen hyvin lyhyt, mutta jalkani ovat pitkät. Joten olen onnekas housujen kanssa. Farkut sopivat minulle lähes aina. Mutta lantioni on pieni ja rintani suuret. Mekot ovat hankalia. Jos ne istuvat yläosasta mutta eivät lantiolta, joudun käymään räätälillä.

Laulajattaren tyyli on yhdistelmä katumuotia ja uniikkeja mittatilaustöitä. Hän kertoo omaavansa monta eri lookia. Vapaa-ajallaan hänpukeutuu hyvin rennosti, esimerkiksi farkkuihin, toppeihin ja tennareihin, mutta ulos lähtiessään hän haluaa näyttää mahdollisimman hohdokkaalta.

- Kuten Marilyn Monroe. Hän on yksi ikoneistani. Pidän erityisesti 50-luvun glamourista. Kun menen ulos, haluan pukeutua kuin tähti. Paljon kimalletta ja glitteriä.

- Tyttömäinen minä en kuitenkaan ole. En pidä lyhyistä hameista ja tyttömäisistä vaatteista. En kukista tai muista vastaavista, Fox lisää.

Samantha Fox saapuu tänään jo kolmannelle kesäkeikalleen Suomeen. Hänet nähtiin kesäkuussa Hyvinkäällä ja Visulahdessa, tänään perjantaina hän esiintyy Hämeenlinnassa Wanaja Festivailla.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat