"Ei vain lasten tähden" - Michael Douglas ja Catherine Zeta-Jones palasivat yhteen
Asumuserossa ollut pari pyrkii paikkaamaan välinsä.
Viihdemaailma kohahti, kun Michael Douglas ja Catherine Zeta-Jones muuttivat erilleen elokuussa 13 vuoden liiton jälkeen. Parilla oli huhujen mukaan ollut vaikeaa jo pidempään. Douglasin päiheongelmat ja Zeta-Jonesin kaksisuuntainen mielialahäiriö eivät olleet päästäneet paria helpolla. Nyt he ovat kuitenkin päättäneet vielä yrittää.
- Kun heillä menee hyvin, he ovat uskomaton pari. He pyrkivät työstämään vaikeita asioita kotona. Catherine on niin onnellinen, lähipiiristä kerrotaan The Sun -lehdelle.
Aloite palata yhteen tuli Michaelilta.
- He eivät palaa yhteen lasten takia.
Lähde: The Sun
Kilpailut
Uusimmat
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Näytä lisää