Anssi Kela villitsi laivalla - Milla-kappaleen yhteislaulu jatkui käytävillä asti

16.11.2013 12:00 - Heli Thoren

Anssi Kela esitti tuttuja hittejään ja uusia suosikkeja.

Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka esiintyi Voicen The Risteilyn lavalla, kun Anssi Kela saapui yhtyeineen paikalle. Keikka alkoi vankasti, kun yleisö pääsi heti alkumetreillä huutolaulamaan mukana.

Milla-kappale sai aikaan hurmoksen. Jopa ne, jotka eivät olleet ehtineet yökerhoon keikalle asti, hoilasivat kappaletta laivan käytävillä innoissaan. Kela kiitteli keikan jälkeen yleisöä upeaksi ja kertoi itsekin vaikuttuneensa meiningistä ja mukanaelosta.

- Yleisö on keikalla aina tavallaan meidän yhtyeen kuudes jäsen. Tällä kertaa keikalla oli aivan mahtava tunnelma ja teimme yhdessä yleisön kanssa hienon esityksen, Kela kiitteli.

Katso risteilyn kuvagalleria kokonaisuudessaan täältä.

Kilpailut

Uusimmat