Bikinikuvat paljastavat: Kuusikymppinen Bond-tyttö on yhä uskomattomassa kunnossa
Elä ja anna toisten kuolla -elokuvan Bond-tyttöä vaikea uskoa ikäisekseen!
Tohtori tuli kaupunkiin -sarjassakin näytellyt Jane Seymour omaa yhä uskomattoman ulkomuodon. 62-vuotias näyttelijätär on niin timmissä kunnossa, että hänen rinnallaan kalpenevat monet puolta nuoremmatkin.
Tuoreet kuvat Seymourista otettiin Havaijilla, jossa nainen oli viettämässä lomaansa perheensä kanssa. Sylissään kuvissa Saymorilla on hänen tyttärentyttärensä.
Seymour tunnetaan elokuva- ja televisiorooliensa ohella myös kirjailijana ja suunnittelijana. Nainen on haalinut itselleen miljoonaomaisuuden muun muassa taiteellaan, koruillaan, vaatemallistoillaan sekä elämäntapaoppaillaan.
Kilpailut
Uusimmat
New York julisti hätätilan rankkasateiden vuoksi - sateet voivat jatkua myös perjantaina
Onko aika aloittaa vai päästää irti? Tekoäly kertoo, mitä elokuu tuo horoskooppimerkillesi
Heinäkuu oli koko maassa harvinaisen lämmin
Ruokavirasto varoittaa sikaruton leviävän Suomen lähialueilla
Hukkuneiden määrä uimarannoilla säikäytti viranomaiset: 'Nyt tarvitaan yhteistyön tehostamista'
Näytä lisää