Tv:ssä tänään: Perheenisän eroottiset fantasiat saavat hurjat mittasuhteet

21.02.2014 08:15 - Heli Thoren

Valtavasti palkintoja kahminut American Beauty herättää ajatuksia. Elokuva palkittiin aikanaan parhaan elokuvan Oscarilla.

Kuiva avioliitto ja kyllästyminen omaan elämään voivat kasvaa huimiin mittasuhteisiin. Näin käy American Beauty -elokuvassa, joka seuraa perheenisän (Kevin Spaceyn) kipuilua - ja voimakasta ihastumista tyttärensä ystävään (Mena Suvari). Isä rakentaa teini-ikäisestä tytöstä mielessään seksisymbolin, ja todellisuus katoaa siinä sivussa. Vierellä kulkee tarina myös perheen tyttären kasvusta - hän pyrkii aikuistumaan kipuilevien vanhempiensa rinnalla.

1999 ilmestynyt American Beauty -elokuva kahmi aikanaan valtavan määrän ehdokkuuksia ja voitti myös lukuisia palkintoja. Elokuva oli ehdolla muun muassa kahdeksaan eri Oscar-palkintoon, joista se voitti viisi. Elokuva palkittiin muun muassa vuoden parhaana elokuvana, parhaasta ohjauksesta ja parhaasta miespääosasta.

American Beauty, klo 21.00. Sub

Katso traileri:

Kilpailut

Uusimmat