IS: Mari Perankoski ihmettelee: Ihmiset puhuvat Putouksesta enemmän kuin vaalitenteistä

11.10.2014 08:45 - Eeva Rajala

Putouksen tänään alkavalla uudella kaudella mukana oleva näyttelijä Mari Perankoski on ihmeissään ohjelman ympärillä käytävän keskustelun määrästä, kertoo Ilta-Sanomat.

Putouksen koko näyttelijäkaarti ja tuotantoryhmä ovat vaihtuneet. Julkisuudessakin on pohdittu, mitä huippusuositulle ohjelmalle käy nyt, kun mukana ei olekaan vanhat tutut näyttelijät.

Jotkut pelkäävät, että ohjelma floppaa uusilla näyttelijöillä. Mari Perankoski kuvailee Putouksen ympärillä käytävää keskustelua järjettömäksi. Kyse on kuitenkin viihdeohjelmasta.

- En oikein ymmärrä tuollaisia mittasuhteita. On jotenkin ihan sketsiä, että Putous olisi jotenkin koko syksyn tärkein asia. Ihan absurdia, että Putous saa ihmisiä enemmän keskustelemaan kuin mikään vaalitentti tai poliittinen keskustelu, Perankoski kertoo Ilta-Sanomien printtiversiossa.

Vaikka Perankoski pitääkin Putouksen ympärillä käytävää keskustelua ja spekulaatioita absurdeina, on hän innoissaan sarjasta ja illan ensimmäisestä suorasta lähetyksestä. Perankosken avopuoliso, Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmo Jouni Hynynenkin on tyytyväinen naisen Putous-pestistä.

- Jouni on vain tyytyväinen, että mulla on tässä syksyllä paljon tekemistä. Että ei tarvitse kaiket illat puhua vain tunteista. Jouni on kuitenkin kovasti pettynyt, että jouduimme perumaan tälle syksylle suunnitellun parisalsakurssin, Perankoski veistelee.

Putous alkaa tänään MTV3:lla klo 19.30. Perankosken lisäksi ohjelmassa nähdään Essi Hellén, Antti Holma, Kari Ketonen, Jenni Kokander, Niina Koponen, Joonas Nordman, Ville Tiihonen sekä juontaja Heikki Paasonen.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat