Uusi Putous-juontaja Heikki Paasonen: "Vähän pitääkin pelottaa"

11.10.2014 11:15 - Rea Tallgren

Heikki Paasonen hyppää uusiin haasteisiin tulevan Putous-kauden myötä.

Heikki Paasonen kertoo Voicelle, ettei päätös Putouksen juontajapestin vastaanottamisesta ollut itsestäänselvä.

- Aika pitkään tuli pohdittua ja lopulta hylkäämisen pelko jäi näyttämisenhalun alle. Nurksen Lauri, joka ohjaa tämän, on hyvä ystäväni, ja olemme pitkään miettineet, mitä voisimme tehdä yhdessä. Ja nyt tämä tipahti syliin, Paasonen sanoo.

Päätös ei syntynyt hetkessä.

- Edelliset kaudet olivat niin hyviä, että mietin, onko tätä mahdollista tehdä uusilla ihmisillä. Mutta sitten tulin siihen tulokseen, että koska formaatti on niin hyvä, voi tätä tehdä monella eri tavalla. Ja nyt tehdään sitten meidän tavalla, Paasonen pohtii.

Paasoselle kyseessä on aivan uudenlainen haaste.

- Tämä on erilaista kuin mitä olen koskaan tehnyt. Mielestäni aina pitää vähän pelottaa, jotta pääsee tekijänä eteenpäin.

Putous alkaa la 11.10. klo 19:30 MTV3:lta. Katso kaikki Putouksen tulevan kauden näyttelijät tästä.

Kilpailut

Uusimmat