Uuden Bond-elokuvan kuvaukset keskeytyivät – Daniel Craig loukkaantui

Aika näyttää, miten paljon kuvausten viivästyminen vaikuttaa elokuvan valmistumiseen.

Julkaistu:

James Bondia näyttelevä Daniel Craig loukkasi polvensa viime viikolla, ja kuvaukset jouduttiin keskeyttämään. The Sun -lehden mukaan elokuvan kuvausaikataulu on nyt täysin sekaisin.

Daniel Craig sai pahan iskun polveensa kuvauksissa ja alkujaan uumoiltiin, että hän on kuvauskunnossa jälleen muutaman päivän kuluttua. 

– Danielin vamma herättää oikeasti huolta. Aikarajoista myöhästyminen on painajaista elokuvia kuvattaessa, sillä se siirtää kaikkea eteenpäin, lähde kertoo lehdelle.

Lähteen mukaan ikonisia kuvauspaikkoja ei pystytä ihan helposti varaamaan kuvauspaikoiksi uudelleen.

– Kahden viikon kuluttua kuvausten pitäisi siirtyä Roomaan ja kaikki näyttää riippuvan nyt Danielin toipumisesta, lähde jatkaa.

Ohjaaja Sam Mendesillä on kova työ saada kaikki kuvaukset tehtyä ja elokuva valmiiksi ennen marraskuista ensi-iltaa. 007 Spectre-elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa 6. marraskuuta. Elokuvan kuvauksista julkaistussa videomateriaalissa Craig nähdään mustaan pukeutuneena kuvaamassa Itävallan Söldenissä:

YouTube video

Lue myös: Adelen mysteerimatkan syy – esittää seuraavankin Bond-tunnarin?

Lähde: Contactmusic