Frendit-sarjan menestys kesti kymmenen vuotta ja teki kuudesta näyttelijästä elinikäisiä ystäviä keskenään. Vuonna 1994 startanneen televisiosarjan näyttelijät viettivät tiiviisti aikaa yhdessä ja aikuistuivat vuosien saatossa.
Viikonloppuna sarjan näyttelijät kerääntyivät jälleen yhteen. Mukana olivat kaikki muut paitsi Chandleria näytellyt Matthew Perry.
Näyttelijöiltä tiedusteltiin, pitikö huhu ”seksisopimuksesta” paikkaansa. Tietojen mukaan kuusikon oli allekirjoitettava sopimus, jonka mukaan he eivät harrastaisi seksiä toistensa kanssa.
– David, sano jotakin, Phoebeta näytellyt Lisa Kudrow ohjasi kysymyksen Rossia näytelleelle David Shwimmerille.
Mitä ilmeisimmin sopimus ei ollut pitänyt.
– Hmm, se meni rikki, Schwimmer kertoi.
Näyttelijät eivät paljastaneet tarkempia yksityiskohtia sopimuksen ”rikkoutumisesta”. Kudrow kuitenkin paljasti, ettei häntä koskaan pyydetty allekirjoittamaan kyseistä sopimusta.
Lue myös: Etkö saa unta? Kuuntele yksi kappale ja nukahdat
Lähde: Daily Mail