Hector haukkuu kotimaisen tv-viihteen: Tylsää ja yksipuolista!

27.04.2016 08:45 - Senni Loikala

Pitkän linjan muusikko Hector pitää televisioviihdettä liian yksipuolisena kotimaisten muusikoiden ja yhtyeiden kannalta.

Muusikko Hector eli oikealta nimeltään Heikki Harma, 68, ei innostu kansainvälisiin formaatteihin perustuvista televisio-ohjelmista, joihin kotimaisia artisteja kiinnitetään esimerkiksi laulukilpailuiden tuomaristoon. Tällainen ohjelma on esimerkiksi käynnissä oleva The Voice of Finland, johon on kiinnitetty neljä muusikkoa "tähtivalmentajiksi":

- Tv-kanavat eivät tuota itse enää juuri mitään ohjelmaa, ja koko tv-viihde kallistuu enemmän ja enemmän formaatteihin. Ja kyllähän se tietysti tylsää on, Hector tuumaa.

- Mieluummin katselen Redramaa, tai keitä muita tällaisissa ohjelmissa onkaan mukana, esiintyjänä omassa roolissaan kuin kriitikkona tai kommentaattorina, hän jatkaa.

Hectorilla itsellään on takana 20 vuoden ura Yleisradiossa musiikkitoimittajana. Hän toivoisi, että nykyinen televisioviihde tarjoaisi enemmän mahdollisuuksia muusikoille.

- Nykyinen tarjonta on yksipuolista. Mieluummin katsoisin hyvin tehtyjä musiikkiohjelmia, joissa artistit pääsevät esiin artisteina ja saavat esitellä uutta tuotantoa ja näyttää, missä musiikkibisneksessä mennään.

Lue myös: Hector kävi läpi terveysremontin: "Olen nyt 20 kiloa laihempi poika"

Kilpailut

Uusimmat