”Iso osa yhteiskunnan pahoinvoinnista johtuu turvallisen tilan periaatteista” – Maria Nordinin mielestä raskausvatsaa tulisi saada koskea

Maria Nordin ei allekirjoita liiallista varovaisuutta.

Julkaistu:

Bloggaaja ja verkkovalmentaja Maria Nordin, 42, kertoi maaliskuussa odottavansa viidettä lastaan.

Tuoreessa Instagram-päivityksessään hän pohtii, saako raskausvatsaa koskettaa tai saako ihmisten henkilökohtaisista asioista kysellä.

Lue myös: ”Miten on mahdollista” – Maria Nordin odottaa viidettä lastaan

Lue myös: ”Syön raakaa lihaa” – raskaana olevasta Maria Nordinista tehtiin huoli-ilmoitus

– Monissa kulttuureissa, myös Suomessa ennen vanhaan, raskautta pidettiin pyhänä. Kun ihminen näki raskaana olevan naisen, hän halusi siunata raskautta, koskettaa vatsaa, kysyä vauvasta ja toivottaa uuden elämän tervetulleeksi tähän yhteisöön.

– Siinä ei ollut kyse tungettelevuusdesta, vaan yhteydestä. Ajatuksesta, että lapsi ei synny vain yhdelle perheelle, vaan osaksi yhteisöä ja maailmaa, Nordin kirjoittaa.

– Nykyään ajatellaan helposti, ettei toiselta ihmiseltä pitäisi kysyä liian henkilökohtaisia asioita, eikä toista saisi koskettaa, Nordin harmittelee.

Hänen mukaansa nykyään ei ole enää sopivaa kysyä lapsitoiveista, surusta, vaikeista elämäntilanteista tai edes siitä, miten toinen oikeasti voi, koska pelätään, että kysymys saattaa tuntua pahalta.

Hän pohtii, onko jatkuva varovaisuus vienyt meitä samalla kauemmas toisistamme.

Lue myös: Reino Nordinin mielestä nykyvanhemmat tekevät yhden kasvatusvirheen: "Siitä on tullut vitsaus"

Lue myös: Triana Iglesias avautui vaikeasta raskaudestaan – Maria Nordin riensi mainostamaan kohumetodiaan

– Me emme tarvitse aina asiantuntijoita, valmiita kaavoja tai oikeaoppisia reaktioita.

– Tärkeämpää kuin oikeat sanat on ihmisen intentio, ja useimmiten ihmiset tarkoittavat hyvää, Nordin sanoo.

– Ihminen tarvitsee tunnetta siitä, että hän kuuluu johonkin, että hänet nähdään ja että hän voi jakaa elämäänsä muiden kanssa ilman jatkuvaa pelkoa siitä, sanoiko joku väärin, kysyikö liikaa tai ylittikö jonkun rajan.

Nordinin julkaisussa on useita kuvakaappauksia viesteistä, joissa ihmiset kertovat olevansa Nordinin ajatusten kanssa samaa mieltä.

– Mä KAIPASIN sitä, että joku olisi raskausaikana tullut ihailemaan mun isoa vatsaa, koskettanut sitä, kokeillut ihanan vauvan liikkeitä vatsan läpi ja ottanut yhteyttä vauvaan jo ennen syntymää. Mutta ei kukaan vissiin uskaltanut, koska nykyajan loukkaantuminen, lukee yhdessä viestissä.

– Oon varma että iso osa meidän yhteiskunnan pahoinvoinnista on peräisin tästä ihmeellisestä päälleliimatusta ”sensitiivisyydestä” ja ”turvallisen tilan periaatteista” ja suoranaisesta asiantuntijapalvonnasta, Nordin kirjoitttaa julkaisunsa saatetekstissä.