Kevättä rintaan: Inspiroidu Twilight-tähden napakympistä asuvalinnasta - katso
Näyttelijä Ashley Greene hurmaa luonnollisuudellaan ja raikkaalla asuvalinnallaan.
Muun muassa Twilight-elokuvasta tunnettu Ashley Greene edusti kauniin keväisessä asussa Design Global -tapahtumassa, Hollywoodissa. Tähden tyyliin kuuluivat mustat, käärmenahkakuvioiset housut ja puhtaanvalkoinen kevyt paitaluomus. Vetonaulana olivat kirkkaanpunaiset, teräväkärkiset korkokengät. Myös näyttelijän kaunis kaulakoru toi asuun persoonallisuutta.
Uutisoimme aiemmin hurjista kuvista, joissa Greene nähdään verisenä elokuvan kuvauksissa. Pääset katsomaan takuulla erilaiset otokset Greenestä täältä.
Kilpailut
Uusimmat
Kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, kertoo Iltalehti
Liikenneturvan seuranta paljasti huolestuttavan piirteen suomalaisten vilkun käytöstä
Iltalehden tiedot: Eduskunnassa kuollut oli kansanedustaja, joka teki itsemurhan
Tänä vuonna kuollut huolettava määrä avustustyöntekijöitä maailmalla - luku uhkaa nousta ennätykselliseksi
Yle: Henkilö kuollut Eduskuntatalossa - paikalla poliisi, ensihoito ja pelastusviranomainen
Näytä lisää