Etsi
Netflix ilmoittaa, että Rebel Moon – Part Two: The Scargiver julkaistaan jo 19. huhtikuuta.
Neljä pientä aikuista ihastuttaa aitoudellaan.
Tanssija Bryan Tanaka kertoi erosta 26. joulukuuta.
Sun-Kyun löydettiin autostaan Soulin keskustasta.
Gould kertoo Vain työelämää -podcastissa tehneensä uransa alkuaikoina uhkarohkeita ratkaisuja, joissa olisi ollut mahdollisuutena myös täysi epäonnistuminen.
Venäläinen tausta ja homoseksuaalisuus ovat muun muassa asioita, joista Hilmania on kiusattu somessa.
Saisiko olla jännitystä, ihmissuhdedraamaa vai huumoria?
Justimusfilmsin perustajat olivat vasta 14-vuotiaita aloittaessaan Youtubessa. Nummela avaa Vain työelämää -podcastissa suositun sketsiryhmän alkutaipaletta.
Heikkilä haki teatterikouluhin jopa 10 kertaa.
Artisti pohtii haastattelussa myös julkisuuden plussia ja miinuksia.