Kuva: Elisa Viihde / Nelonen / MTV

Mitä katsoa joululomalla? 6 kotimaista sarjaa, jotka haluat nähdä

25.12.2023 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Saisiko olla jännitystä, ihmissuhdedraamaa vai huumoria?

Mikä olisikaan parempaa kuin käpertyä näin joulukuussa sohvan nurkkaan ja uppoutua koukuttavan sarjan pariin? No, ei mikään! Listasimme kuusi koukuttavaa sarjaa, jotka ovat jokainen omalla tavallaan erinomaisia – on jännitystä, ihmissuhdekoukeroita ja huumoriakin. Jos sinulla ei ole vielä pimeisiin iltoihin katseltavaa, ota haltuun joku seuraavista:

1. Munkkivuori

Missä: Ruutu+

Kuinka monta kautta: 1

(kuva: Nelonen )

Useita Kultainen Venla -palkintojakin kahminut Munkkivuori on Jani Volasen ohjaama draamasarja, jonka hän on käsikirjoittanut yhdessä puolisonsa Pirjon Longan kanssa. Sarja sijoittuu 1980-luvun Helsingin Munkkivuoreen, jossa lapsen katoaminen tuo pinnalle vanhat piilotetut salaisuudet. Jännitystä tihkuva tarina kerrotaankin lasten näkökulmasta.

Sarja on nerokas mestariteos, jonka taitavasti kirjoitetut juonenkäänteet kietovat katsojan pikkusormensa ympärille. Jakso jaksolta tarina tarjoilee pienin annoksin lisää lankoja mysteeriin, joka sarjan lopussa osoittautuu hurjemmaksi mitä katsoja olisi koskaan osannut aavistaa.

Sarjaa tähdittävät muun muassa Viljami Loponen, Laura Birn, Joonas Saartamo, Vilho Rönkkönen, Hugo Komaro, Kuura Rossi ja Olavi Uusivirta

2. Aallonmurtaja

Missä: MTV Katsomo

Kuinka monta kautta: 4

(kuva: MTV)

Rikollisliigaa Kotkassa pyörittävä Upi Aaltonen (Turkka Mastomäki) on sekä ammattirikollinen että perheenisä. Upi ja Tuula (Maria Ylipää) yrittävät tienata elantonsa ja pyörittää bisnestä kumpikin parhaaksi näkemällään tavalla, mutta olla samalla lapsilleen Inarille (Sara Pehrsson) ja Lukelle (Aleksi Kaukamo) turvallisia vanhempia. Pystyykö ammattirikollisuuden ja perhe-elämän yhdistämään? 

Sarja tarjoilee parhaimmillaan äärimmäistä jännitystä, mutta myös terävää ihmissuhdedraamaa. Aallonmurtajan käsikirjoitukseen on selkeästi panostettu ja taustatutkimusta on tehty huolella, sillä hahmot ovat moniuloitteisia ja juonenkäänteet todentuntuisia. Myös sarjan roolitus on onnistunut napakymppiin ja näyttelijät tekevät jaksosta toiseen upeaa työtä.

2. Kaikki anteeksi

Missä: Ruutu+

Kuinka monta kautta: 1

(kuva: Elisa Viihde)

Antti Heikki Pesosen ohjaama Kaikki anteeksi pohjautuu kirjailija Laura Mannisen samannimiseen romaaniin. Neliosaisessa Elisa Viihteen alkuperäissarjassa seurataan, miten kolmikymppinen Vilma (Iida-Maria Heinonen) rakastuu ihastuttavan oloiseen Mikkoon (Joonas Saartamo). Pian kuitenkin täydelliseltä vaikuttanut idylli vaihtuu lähisuhdeväkivallan täyttämään arkeen, jonka jälkeen kyse on enää selviytymisestä.

Sarjalla on selkeästi haluttu antaa ääni lähisuhdeväkivallasta kärsiville ihmisille, sillä kylmäävä sisältö kuvaa inhimillisesti, mutta raa'asti kyseisessä elämäntilanteessa kamppailevan ihmisen arkea ja häpeää. Mainitsemisen arvoista ovat myös sarjan päänäyttelijät Heinonen ja Saartamo, jotka tekevät rooleissaan erinomaista työtä.

4. Kaikki synnit

Missä: Ruutu+

Kuinka monta kautta: 3

(kuva: Nelonen)

Kun kaksi lestadiolaismiestä löydetään murhattuna pikkukylästä Varjakasta, lähetetään rikostutkija Lauri Räihä (Johannes Holopainen) kotikonnuilleen selvittämään tapausta työparinsa Sanna Tervon (Maria Sid) kanssa. Varjakassa salaisuuksia riittää ja murhien selvittämiseksi päähenkilöiden täytyy myös itse repiä auki vanhoja haavojaan. 

Kyseessä on harvinaisen synkkä ja tiivistunnelmainen jännityspaketti, joka pitää katsojan koukussa jaksosta toiseen. Käsikirjoitus on priimaa, eikä se takuulla jätä ketään kylmäksi.

5. Modernit miehet

Missä: Yle Areena

Kuinka monta kautta: 3. 4. kausi ilmestyy tammikuussa.

(kuva: Petri Mast. / Moskito Television Oy. / Yle)

Mistä mies puhuu? Rakastettu komediasarja Modernit miehet käsittelee humoristisella otteella miesten ennakkoluuloja, ongelmia ja epävarmuuksia neljän päähenkilön kautta. Sarjan kolmea ensimmäistä kautta tähdittävät Iikka Forss, Jarkko Niemi, Eero Milonoff ja Tommi Rantamäki. Tammikuussa ilmestyvällä 4. kaudella nähdään Milonoffin sijaan Mikko Töyssy.

Matti (Forss), Jarkko (Milonoff), Tuomas (Rantamäki) ja Pete (Niemi) kamppailevat jatkuvasti muuttuvan nykymaailman pyörteissä vastatakseen skandinaavisen miehen vaatimuksiin. Tärkeintä on kuitenkin miesten välinen ystävyys, joka toimii liimana kiperimmissäkin kommelluksissa. Hahmojen rakastettavuus piilee heidän tarkoissa ja yliampuvissa luonteenpiirteissään, joista jokainen voi löytää jotain tunnistettavaa.

5. Siskonpeti

Missä: Yle Areena

Kuinka monta kautta: 3

(kuva: Yellow Film & TV / Yle)

Palkittu sketsisarja Siskonpeti on klassikko, jota jaksaa katsoa vuodesta toiseen. Sarjaa tähdittävät Niina Lahtinen, Krisse Salminen, Pirjo HeikkiläSanna Stellan, Jarkko Niemi ja Joonas Nordman

Jokaisessa jaksossa tarkastellaan maailmaa aina yhden aiheen kautta. Huumorin kohteeksi joutuvat muun muassa rakkaus, kuolema, perhe, äitiys ja parisuhde. Sarja tekee tarkkoja havaintoja maailmastamme, joista varmasti jokainen löytää jotain samaistumispintaa.

Lue myös: Alkoholittomat oluet testissä, kaksi olutta nousi ylivoimaiseen voittoon - "Erinomainen janojuoma"

Lue myös: 5 vinkkiä, joiden avulla pidät kodin aina siistinä

Lue myös: Miten paljon keskituloisen suomalaisen 100 euron palkankorotuksesta menee veroihin?

Kilpailut

Uusimmat