Etsi
Artisti Machine Gun Kelly kertoo yrittäneensä kiinnittää ihmisten huomion lyömällä itseään päähän.
Monen fanin mielestä Prattin eräs kommentti oli ilkeä, vaikka Pratt halusi vain kehua vaimoaan.
Arttu-piirrossarja on monelle suomalaisellekin tuttu.
Apulanta järjestää Olympiastadionin keikan tulevana viikonloppuna.
Laulajan henkilökohtainen lempikappale on vaihdellut vuosien mittaan. Tämän kertainen suosikki löytyy Rare-albumilta
Kauffman kertoo oppineensa paljon.
Viimeinen jakso kestää yli kaksi tuntia.
Pop-tähden uusi albumi julkaistaan heinäkuun lopussa.
– Fiilikset ovat jännittävät ja odottavaiset. On kiva päästä kokeilemaan taitojaan uudella sektorilla”, Johanna Puhakka sanoo.
Kanye Westiä syytetään legendaarisen house-muusikon hitin käyttämisestä Flowers-kappaleellaan ilman lupaa.