Etsi
Cardi B sai toisen lapsensa syyskuun alussa ja tämän jälkeen monet ovat olleet sitä mieltä, että räppäri olisi tehnyt synnytyksen jälkeen kauneusleikkauksia.
Morgania on muistutettu muun muassa siitä, että James Bond on fiktiivinen hahmo.
Fenix-hahmon takaa paljastui entinen Miss Suomi.
Heinäkuussa Johansson ilmoitti, että haastaa The Walt Disney Companyn oikeuteen sopimusrikkomuksesta. Nyt osapuolet ovat löytäneet sovun.
Armoton oli ensimmäinen elokuva, josta Clint Eastwood palkittiin Oscarilla.
Sexy Beasts julkaistiin tänä kesänä Netflix-palvelussa ja 7. lokakuuta sarjasta nähdään toinen tuotantokausi.
Eminem on yksi uuden ravintolan omistajista ja päätti itsekin ilmestyä paikan päälle avajaisiltana.
Vuonna 2000 ilmestynyt Gladiator voitti viisi Oscaria.
Kruununprinsessa Victoria vieraili armeijan harjoituksissa.
Sykkö oli kertonut TTK-ohjelman kulissien takana, että hänestä on hienoa, että hänet tunnistetaan toisinaan Salatut elämät -sarjasta – vaikkakin rooli oli hyvin pieni.