Pink ylpeä kolmivuotiaasta tyttärestään: "Hän kiroilee kuin merimies"

17.10.2014 17:15 - Susanna Karttunen

Laulaja Pink myöntää, että hänen rääväsuisesta kielenkäytöstään on tarttunut vaikutteita myös hänen kolmivuotiaan tyttärensä sanavarastoon.

Pink kertoo Ellen DeGeneresin haastattelussa järkyttyneensä suunnattomasti, kun hänen kolmivuotiaan tyttärensä suusta kuului ensimmäistä kertaa kirosana.

- Olin valmistautumassa lavalle menoon, kun hän juoksi huoneeseen ja huudahti "Olen v***u täällä", äiti kertoo.

Alkujärkytyksen jälkeen Pink on kuitenkin tottunut Willow Hart -nimisen tyttärensä kiroiluun ja pitää sitä jopa suloisena.

- Willow mutisee kyseistä kirosanaa, kun hän luulee, ettei kukaan kuule. Se on todella suloista. En siis yritä kannustaa siihen, mutta onhan se söpöä, kun suloinen kolmivuotias kiroilee kuin merimies, laulaja sanoo.

Uutisoimme aiemmin Pinkin rajusta elokuvaroolista seksiaddiktina. Artikkeliin pääset tästä.

Lähde: Contact Music

Kilpailut

Uusimmat