Sean Pennin romanttiset illat kohublondin kanssa vuotivat julkisuuteen - tietääkö Charlize Theron?

12.02.2015 13:48 - Heli Thoren

Unelmapari on ikävien puheiden kohteena. Lähipiirissä spekuloidaan kohukaunottaren avautumisen aitoutta.

Charlize Theron, 39, ja Sean Penn, 54, ovat olleet ystäviä pitkään, mutta löysivät toisensa myös romanttisessa mielessä. Pennin menneisyys ei ole helpoin taakka kantaa suhteessa. Miehen kerrotaan käyttäneen runsaasti päihteitä, eikä vieraiden naisten sylistäkään ole kieltäydytty aikaisemmissa suhteissa. Nyt huhut kaunottaren liehittelystä elokuvan kuvauspaikalla ovat vuotaneet julkisuuteen.

Theron ja Penn kuvaavat yhdessä elokuvaa ja Theronin sijaisnäyttelijä on avautunut "romanttisista illoista" yhdessä ohjaaja-Pennin kanssa.

 - Hän luki minulle kirjoittamiaan runoja vuosien varrelta nuotion äärellä. Runot kertoivat hänen elämästään ja menetyksistä. Hän on hyvin syvällinen ja jopa surullinen, näyttelijä Fleur van Eeden, 30, kertoo The National Enquirerille.

Hempeilyä nuotiotulilla

Eedenin mukaan Penn oli erikseen pyytänyt häntä kanssaan nuotion ääreen. Ja vaikka Pennille oli tarjottu erillistä taloa yöpymistä varten, hän oli halunnut yöpyä muun työryhmän kanssa. Eeden kertoo, että piti Penniä puoleensavetävänä ja hyvin seksikkäänä ikäerosta huolimatta.

Theron ei usean runoillan aikaan ollut kuvauspaikalla lainkaan. Nyt parin lähipiirissä spekuloidaankin sillä, että tietääkö Theron lainkaan romanttisista illoista, joista pari vietti useita.


Lue myös: Charlize Theron kertoi, ettei pidä vartaloaan täydellisenä, mutta rakastaa sitä silti.


Lähde: RadarOnline.com

Kilpailut

Uusimmat