Tori Spelling edelleen riutuneen näköinen - katso tuoreet kuvat
Tori Spelling, 41, on aiemmin kertonut, että hän laihduttaa hyvin vaarallisella tavalla.
- No, sitä kutsutaan ilmadieetiksi. Eli minä vain hengittelen, nainen on tuolloin tunnustanut.
Neljän lapsen äiti näyttää jälleen turvautuneen dieettiinsä, sillä tuoreissa kuvissa hän näyttää hätkähdyttävän laihalta. Pahimmilleen riutuneessa kunnossa nainen oli hänen miehensä jäätyä kiinni pettämisestä viime vuoden lopulla.
Nyt pariskunta vakuuttaa, että heillä menee paremmin. Kerroimme aiemmin, miten Spelling kommentoi liittonsa nykytilaa. Lue aiheesta tästä.
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää