Bristolin yliopiston johtaman tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että säännöllinen kestävyysliikunta ei ainoastaan vahvista sydänlihasta, vaan treeni myös muokkaa sydämen toimintaa ohjaavia hermoja.
Sydämen hermokeskukset säätelevät sydämen toimintaa kuten sykettä ja kuormitusta. Tutkimus osoittaa, että säännöllinen, maltillinenkin liikunta muokkaa tätä säätelyjärjestelmää eri tavoin kehon eri puolilla.
Rotilla tehdyssä kokeessa huomattiin, että kymmenen viikon harjoitusjakson aikana hermosolujen määrä nelinkertaistui kehon oikealla puolella sijaitsevassa hermokeskuksessa. Samaan aikaan vasemman puolen hermosolut lähes kaksinkertaistuivat kooltaan, vaikka niiden määrä ei kasvanut yhtä rajusti.
Lue myös: Tutkimus: Painonhallinta ei ole vain tahdonvoimaa
Monia sydänsairauksia hoidetaan vaikuttamalla sydämen toimintaa sääteleviin hermokeskuksiin. Tutkijoiden havainnot auttavat lääkäreitä tulevaisuudessa päättämään, kummalle puolelle kehoa esimerkiksi hermopuudutus tai muu hoito kannattaa antaa, jotta rytmihäiriö saadaan kuriin.
– Jotkin hoidot toimivat paremmin toisella puolella kuin toisella. Tulevaisuudessa uudet tiedot voivat auttaa lääkäreitä kohdentamaan hoitoja täsmällisemmin ja tehokkaammin, tutkija Augusto Coppi sanoo.
Tutkijat korostavat, että kyse on vielä varhaisvaiheen eläintutkimuksesta. Ihmisillä tehtävät kliiniset tutkimukset ovat seuraava askel. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Bristolin yliopiston, University College Londonin sekä São Paulon yliopistojen kanssa.
Lue myös: Liikunnasta laihdutuksen aikana löytyi erinomainen hyöty – lihakset nuorentuivat
Lue myös: Tutkimus: Lapsella voi olla ADHD:n sijaan univaje – lääkkeiden vaikutuksesta yllättävä löytö
Lue myös: Tutkimus: Yleinen diabeteslääke voi suojata syövältä – pilleri on myös biohakkereiden suosiossa
Lähde: SciTechDaily