Entinen perussuomalaisten kansanedustaja ja europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen, 65, kertoo Iltalehdelle joulunviettosuunnitelmistaan.
Hakkarainen kertoo viettävänsä joulun kahdestaan Ärrimurri-bernhardinkoiransa kanssa.
Kaksikko aikoo käydä lenkillä ja hakea metsästä joulukuusen.
Ruokapuoli järjestyy einesten avulla.
Lue myös: Einekset eivät aina ole pahasta – tarkasta kuitenkin muutama asia tuoteselosteesta
Lue myös: Asiantuntijoilta varoitus ultraprosessoiduista ruoista – pyyntö maiden hallituksille
Hän ei ole laittanut omien sanojensa mukaan mitään muuta kuin jouluvalot pihalle. Sisällä ei ole koristeita ja kuusikin vielä hieman arveluttaa, sillä siitä varisee neulasia. Imurointi ei kuulu Hakkaraisen mielipuuhiin.
– Se on kuule akkojen hommaa.
– Ennen vanhaan akat alkoivat jo juhannuksena laittaa joulua.
Hän kertoo asuinkumppaninsa Gisela Barrientos Cruzin olevan käymässä tyttärensä luona Venetsiassa, joten tiedossa on poikamiesjoulu.
Hakkaraisen kodissa eivät soi myöskään joululaulut.
– Virttä voin veisata, mutta en mä joulukirkkoonkaan lähde, paitsi jos tarjoavat joulupuuroa.
Hakkarainen kertoo joulun olevan hänelle ennen kaikkea Jeesuksen syntymäjuhla. Häntä närästää se, että joulupukki on ottanut Kristuksen paikan.
– Hän ei pysty antamaan maailmalle rauhaa. Pikkuisen tulee ehkä joulumieltä, kun lahjoja annetaan, mutta se on siinä.
Lue myös: Nainen tilasi seksikkään pukkipuvun verkkokaupasta – sai paljon enemmän mitä toivoi
Lue myös: Kuusesta roikkuu pökäle: Epäonnistuneet joulukoristeet naurattavat ja kauhistuttavat
Hän antaisikin joulupukille ainoastaan risuja. Pukki ei ole hänen kotiinsa tervetullut, sillä hän muistaa lapsuuden jouluistaan kylän joulupukin ottamat ryypyt.
– Seuraavana päivänä tuli joulupukin emäntä ja haukkui ryypynantajaa, että taas on pukki juotettu humalaan.
– Pukki on turhuuksien markkinoiden kuningas, enkä minä halua sellaiseen tutustua. Kyllä minäkin lahjoja annan ja otan, ei se siitä ole kiinni. Mutta kun se on nostettu päällimmäiseksi asiaksi!
– Olen aika paljon liikkunut maailmalla ja se karvaturpa ilmestyy kyllä joka puolelle.