Kaksi joensuulaisen peruskoulun oppilasta väitti viime huhtikuussa opettajansa ahdistelleen heitä seksuaalisesti ja käyttäytyneen väkivaltaisesti heitä kohtaan.
Tyttöjen jättämien rikosilmoitusten mukaan miespuolinen opettaja oli töninyt heitä ja kosketellut heidän rintojaan. He myös väittivät opettajan tietokoneella olevan sisällöltään seksuaalisia videoita, joista oppilaat olivat tietoisia.
Lue myös: Lääkäri tyrmää maailman pisimmän peniksen valheena: "Esinahka polviin asti, muuten 16-18-senttinen"
Lue myös: Uskomaton salaliittoteoria leviää: Australiaa ei ole olemassa!
Väitteet saivat alkunsa alakoulun ulko-ovella sattuneesta välikohtauksesta. Koulun sääntöjen mukaan oppilaat eivät saa käyttää kyseistä ovea tiettyihin kellonaikoihin, ja opettaja käännytti oppilaita pois ohjeistaen heitä kiertämään toista kautta.
Toinen 15-vuotiaista tytöistä oli kuitenkin tullut sisälle ja jäänyt aulaan. Opettaja uskoi, että tämä aikoi päästää perässä tulevan kaverinsa aulaan, ja puuttui tilanteeseen.
Välikohtaus tallentui koulun valvontakameroihin ja niistä kävi selkeästi ilmi, että opettaja oli tilanteessa koskenut tyttöä ainoastaan selkään.
Kyseessä ei ollut tyttöjen väittämä pahoinpitely, eikä opettaja koskenut kummankaan rintoja.
Myös väitteet opettajan tietokoneella olevista videoista osoittautuivat tutkinnassa perättömiksi.
Lue myös: Tuntemattomia naisia puistoissa kourinut 16-vuotias sai tuomion
Lue myös: Joka viides nuori nainen on kokenut väkivaltaa tai raiskauksen
Tytöt olivat ennen rikosilmoitusten tekemistä kertoneet asiasta sekä vanhemmilleen että koulun rehtorille.
Lähes kolme kuukautta kestäneen tutkinnan aikana opettajan terveydentila huonontui. Hänen verenpaineensa nousi, hän ei kyennyt nukkumaan ja hän sai astmaoireita.
Valheelliset syytökset kävivät tytöille kalliiksi. Heidät tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä väärästä ilmiannosta 55 päiväsakkoon, joka tekee 330 euroa kummallekin.
Tämän lisäksi heidän täytyy korvata yhteisvastuullisesti opettajalle kärsimyksistä 3000 euroa ja hänen oikeudenkäyntikulunsa, jotka ovat 6124 euroa.