Helsingin suosittu merikylpylä Allas Pool puretaan

Allas Poolin oli alun perinkin tarkoitus olla väliaikainen.

Julkaistu:

Helsingin kauppatorin kupeessa sijaitseva merikylpylä Allas Pool puretaan, selviää Nordic Urbanin tiedotteesta.

Syyskuussa 2016 avatun Allas Poolin oli alun pitäenkin tarkoitus olla määräaikainen hanke, ja sen vuokrasopimus päättyy vuonna 2030, kertoo Nordic Urbanin hankekehitysjohtaja Petteri Lautso tiedotteessa.

Lue myös: Uima-altaiden veden likaisuudesta saatiin uutta tietoa – ja se on ällöttävää

Lue myös: Nainen häädettiin uima-altaalta sopimattomien bikineiden takia – äidit olivat häiriintyneet asusta

Allas Poolissa on ollut vuosittain noin 800 000 kävijää, ja nykyiset tilat ovat jääneet pieniksi.

Nykyinen rakennus puretaan uuden Allas Pool II:n tieltä. Uudessa rakennuksessa on suunnitelmien mukaan nykyistä laajempi saunamaailma ja allasalue, sisäkylpylä sekä ympärivuotisiin tapahtumiin soveltuvat monipuoliset konsertti- ja konferenssitilat.

Laajennushankkeessa parannetaan alueen tulvasuojausta korjaamalla rantamuuria. Tämän vuoksi maanpinnan korkeus ranta-alueilla tulee nousemaan.

Lautson mukaan Allas Pool II aiotaan sovittaa sitä ympäröivään kaupunkitilaan, ja keskeiset meri- sekä kaupunkinäkymät tullaan säilyttämään.

Laajennuksen arvioidaan maksavan noin 65 miljoonaa euroa. Budjetti täsmentyy sitä mukaa kun hankesuunnittelu etenee.

Lue myös: MTV: Avanto-Erkki, 93, paljastaa hyvän kuntonsa salaisuuden – katso video

Lue myös: Legendaarinen Vogue-lehti hehkuttaa Helsinkiä: "Onko tässä seuraava cooliuden pääkaupunki?"

Kaavaprosessi on vielä kesken, joten uuden Allas Pool II:n rakentamisen alkamisen ja valmistumisen ajankohtia ei pystytä vielä tässä vaiheessa sanomaan.

Kuluvana vuonna tullaan järjestämään arkkitehtuurikilpailu paikkaan sopivan merikylpylän suunnitelmasta. Kilpailun voittanutta ideaa tullaan käyttämään kaavoitustyön pohjana.