Historiallinen muutos Suomen väestökehityksessä: alaikäisiä nyt vähemmän kuin koskaan itsenäisyyden aikana

Suomessa on enää alle miljoona alaikäistä.

Julkaistu:

Suomessa tapahtui huhtikuussa historiallinen väestömuutos, kun alle 18-vuotiaiden määrä putosi ensimmäistä kertaa maan itsenäisyyden aikana alle miljoonan. 

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan alaikäisiä oli huhtikuun lopussa yhteensä 999.232.

Suomen koko väkiluku oli huhtikuussa ennakkotietojen mukaan 5.650.152. Tammi-huhtikuun aikana väestön määrä väheni yhteensä 2.729 henkilöllä. Alaikäisistä 51 prosenttia oli poikia ja 49 prosenttia tyttöjä.

Lue myös: Savonlinnan kauhupalo vei äidin ja kolmen lapsen hengen – teosta epäillyn isän rikosnimikkeet julki

Lue myös: Vauvanruokaskandaali: tutkimus löysi mikromuoveja Nestlén ja Danonen tuotteista – myyty jo miljoonille

Tilastokeskuksen mukaan suurin syy alaikäisten määrän laskuun on pitkään jatkunut syntyvyyden heikkeneminen. Vaikka maahanmuutto on kasvattanut lasten ja nuorten määrää, se ei ole riittänyt kompensoimaan syntyvyyden laskua.

Yliaktuaari Markus Rapo muistuttaa, että muutos on historiallisesti merkittävä. Vielä 1960-luvun alussa Suomessa asui lähes 1,6 miljoonaa alle 18-vuotiasta, ja joka kolmas suomalainen oli alaikäinen. Nyt alaikäisten osuus väestöstä on pudonnut alle 18 prosenttiin.

Lue myös: Suomeen tulvii huijauspuheluita: ”Tunnin aikana yli 125 000 puhelua”

Lue myös: VR julkaisi hurjan kesäkampanjan: kuukauden junamatkat alle kympillä – perushinta 369 euroa

Myös väestön kielijakauma muuttuu. Tilastokeskuksen mukaan kotimaisia kieliä eli suomea, ruotsia tai saamea puhui 86 prosenttia alaikäisistä. Vieraskielisten osuus oli jo 14 prosenttia, yhteensä yli 142.000 lasta ja nuorta.

Samaan aikaan muuttoliike näkyy aiempaa voimakkaammin tilastoissa. Alkuvuonna maastamuutto kasvoi selvästi viime vuoteen verrattuna, erityisesti Viroon muuttaneiden määrän osalta. Taustalla vaikuttaa Suomen ja Viron välinen uusi väestörekisterisopimus, jonka seurauksena henkilöllä voi olla virallinen osoite vain yhdessä maassa kerrallaan.