Ozempic on diabeteslääke, josta on tullut suosittu myös laihduttajien keskuudessa.
Lukuisat julkisuuden henkilöt, kuten Kelly ja Sharon Osbourne, ovat avoimesti kertoneet laihduttaneensa Ozempicin avulla, ja lääke on yhä useammin myös tavallisten kansalaisten aseena ylipainoa vastaan.
Lue myös: Internet käy kuumana Ozempicista, mutta miksi kiistanalaisesta lääkkeestä tuli netin kuuma peruna?
Lue myös: Tutkimus: Esidiabeteksen voi peruuttaa ilman laihduttamista
Monia jarruttaa kuitenkin tuotteen korkea hinta ja huolestuttavat sivuvaikutukset.
Yleisiä haittavaikutuksia ovat pahoinvointi, oksentelu ja ripuli sekä muut vatsavaivat.
Mahdollisiksi haittavaikutuksiksi luetellaan esimerkiksi sappikivitauti, hormoniongelmat, matala verensokeri, refluksi ja suolitukos.
Ozempic on yhdistetty edellä mainittujen lisäksi ainakin hiustenlähtöön, lihaskatoon, näköhäiriöihin, muutoksiin ihossa ja makuaistissa sekä vakaviin allergisiin reaktioihin kuten anafylaksiaan.
Syntilistaan lisätään jälleen uusi, vakava haittavaikutus, josta uutisoi BBC.
Harvinainen mutta sitäkin vaarallisempi riski liittyy akuuttiin haimatulehdukseen sairastumiseen. Äkillinen haimatulehdus on kivulias ja voi johtaa jopa kuolemaan. Se voi vaikeuttaa hengittämistä ja vähentää tai lakata virtsantulon kokonaan.
Lue myös: Lola Odusoga ei aio käyttää Ozempicia tai rypistyä, vaan olla antisosiaalisempi ja tehdä Onlyfansia
Haimatulehduksessa tuntuu ylävatsalla voimistuvaa vyömäistä kipua, joka saattaa säteillä selkään. Tähän liittyy usein pahoinvointia ja oksentelua.
Haimatulehduksesta kärsivän tulee hakeutua viipymättä sairaanhoidon piiriin.
Britanniassa sadat laihdutuslääkkeiden käyttäjät ovat raportoineet sairastumisesta akuuttiin ja krooniseen haimatulehdukseen. Tapausten ei ole vahvistettu johtuvan laihdutuslääkkeistä.
Tohtori Alison Cave kuitenkin sanoo BBC:lle, että potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten tulee olla tietoisia ja valppaita vakavista sivuvaikutuksista, vaikka riski niiden kehittymiseen onkin hyvin pieni.