Tutkimus: Esidiabeteksen voi peruuttaa ilman laihduttamista

Peili ei kerro kaikkea kehon rasvasta.

Julkaistu:

Painonpudotusta on pidetty vuosikymmeniä diabeteksen ehkäisyn kulmakivenä, mutta Nature Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus kertoo toisenlaista tarinaa. Jopa joka neljäs elämäntaparemonttiin osallistunut onnistui palauttamaan verensokeriarvonsa normaaliksi ilman, että paino muuttui lainkaan.

Tutkijoiden mukaan ratkaisevampaa kuin rasvan määrä on sen jakautuminen kehossa. Viskeraalinen rasva on haitallista vatsarasvaa, joka kertyy sisäelinten ympärille aiheuttaen matala-asteisen tulehdustilan, joka heikentää insuliinin toimintaa. Suoraan ihon alla oleva rasvakudos puolestaan tuottaa hormoneja, jotka voivat tukea insuliinin tehokkaampaa toimintaa.

Ne, jotka parantuivat esidiabeteksesta ilman laihtumista, osoittivat muutoksia rasvan jakautumisessa siten, että sisäelinrasvan osuus väheni ja ihonalaisen rasvan osuus kasvoi. Kehon kokonaispaino pysyi samana, mutta metabolinen terveys parani merkittävästi.

Lue myös: Yökukkumisessa on yhteys vakavaan terveysriskiin

Tutkimuksessa huomattiin, että ilman painonpudotusta tervehtyneiden keho alkoi luonnostaan tuottaa enemmän GLP-1-hormonia. Tämä on sama hormoni, jota uudet hittilääkkeet kuten Ozempic ja Wegovy jäljittelevät. Tutkijoiden mukaan keho ikään kuin “lääkitsi itseään” GLP-1 hormonin avulla, kun rasvan sijainti muuttui.

Tulokset viittaavat siihen, että esidiabeteksen hoidossa tulisi kiinnittää enemmän huomiota rasvan sijaintiin, ei pelkästään painoon. Esimerkiksi Välimeren ruokavalioon liittyvät rasvat sekä kestävyysliikunta voivat vähentää haitallista sisäelinrasvaa ilman, että kokonaispaino muuttuu.

Tutkijat korostavat, ettei painonpudotuksen merkitystä tule sivuuttaa, mutta verensokerin normalisoituminen itsessään on keskeinen hoitotavoite.

Lue myös: Hiustenlähtöön saattoi löytyä apua kiinalaisesta lääkejuuresta

Lue myös: Huonoja uutisia tatuoiduille – tatuointien ja syövän väliltä löytyi yhteys

Lue myös: Yllättävä tutkimustulos tuikitavallisen kaurapuuron tehosta kolesterolin alentajana

Lähde: SciTechDaily