Kaikki artikkelit

Kim Kardashiania ja Chaney Jonesia on verrattu toistuvasti toisiinsa.
Mallina työskentelevän Chaney Jonesin kerrotaan kommentoineen erohuhuja valeuutisiksi.
Aiemmin tänään uutisoimme pariskunnan eronneen jo muutama viikko sitten kaikessa hiljaisuudessa.
Lähteen mukaan West keskittyy töihinsä eikä kaipaa suhdetta.
Mallina työskentelevä Chaney Jones halusi juhlistaa suhdettaan Kanye Westin kanssa ikuistamalla räppärin nimen ihoonsa.
Chaney Jones ei aikaillut ikuistaessaan mielitiettynsä nimen ihoonsa.
Artisti vietti entisen puolisonsa syntymäpäiviä samaisessa kohteessa.
Harvinainen Birkinin käsilaukku on yksi maailman halutuimmista laukuista.
Chaney Jonesia on kutsuttu jopa Kim Kardashianin kaksoisolennoksi.
Näyttää siltä, että Westin puolisot voisivat käyttää samaa vaatekaappia.
Kim Kardashianin kaksoisolennoksi nimetty Chaney Jones kertoo Instagramissa kehonmuokkauksestaan.
Kaksikko nauttii toistensa seurasta.
Westillä ja uudella mielityllä on 20 vuotta ikäeroa.