Kuva: AOP

Teemu Mäntysaari jatkaa Megadethin kitaristina myös ensi vuonna

21.11.2023 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Megadethin johtohahmo Dave Mustaine vahvistaa asian tuoreessa tiedotteessa.

Megadeth-kitaristi Kiko Loureiro jäi syksyllä yhtyeen toiminnasta toviksi sivuun, sillä hänen täytyi olla perheensä luona. Tuolloin Loureiroa tuurasi suomalainen Teemu Mäntysaari.

Vastikään Loureiro ilmoitti, että ei tule ainakaan ensi vuonna osallistumaan Megadethin toimintaan, sillä hänen täytyy olla kotona. Nyt Megadethin johtohahmo Dave Mustaine on antanut pitkän tiedotteen, jossa hän kertoo tilanteesta.

Mustaine ensin pohjustaa, että tukee täysin Kikon päätöstä ja ymmärtää sen kaikella rakkaudella. Mustaine myös sanoo, että pyysi Kikoa menemään kotiin, sillä perhe on tärkein.

"Sanoin Kikolle, että hänen on oltava perheensä kanssa, koska sitä aikaa ei saa koskaan takaisin. Tiedän sen itse, olen maksanut sen hinnan", Mustaine sanoo.

Mustaine myös kehuu, että Loureiro on ammattilainen eikä hän halunnut vahingoittaa Megadethia, joten hän ehdotti Teemu Mäntysaarta korvaajaksi. Näin myös tehtiin ja näin tullaan tekemään myös ensi vuonna.

"Keskustelimme paljon Kikon kanssa ja kaikki meni hyvässä hengessä. Kiko jatkaa pidennettyä taukoaan ja me kierrämme Teemu Mäntysaaren kanssa."

Lopuksi Mustaine vielä kiittää Loureiroa yhdeksästä yhteisestä vuodesta, Grammy-palkinnosta sekä uusimman levyn palkinnoista.

"En olisi voinut tehdä tätä ilman Kikoa", Mustaine sanoo.

Näet Mustainen koko lausunnon alta tai suoraan Megadethin Facebook-sivulta. 

Lue myös: Megadeth-kitaristi jatkaa taukoaan - tuleeko tilalle suomalaismuusikko?

Lue myös: Entinen Megadeth-basisti ylistää Metallicaa - "He soittavat mahtavasti"

Lue myös: Megadeth-johtohahmo kertoo, kuinka Teemu Mäntysaari on vaikuttanut yhtyeen keikkoihin

Kilpailut

Uusimmat