Kaikki artikkelit
Deadpool ja Wolverine astuvat valkokankaalle ensi vuonna ensi-iltansa saavassa Deadpool 3 -elokuvassa.
Viihde
5 kuukautta sitten
Blake Lively yllätti Deadpool-elokuvan käsikirjoitustiimin Deadpool-teemaisella leivällä.
Viihde
8 kuukautta sitten
Deadpool-elokuvat ovat olleet valtavia menestyksiä ja ne ovat tuottaneet maailmanlaajuisesti satoja miljoonia euroja.
Viihde
noin vuosi sitten
T.J. Miller kokee, että jättisuosio muutti Reynoldsia.
Viihde
noin vuosi sitten
Videon lopulla nähdään Deadpoolin logo, jonka läpi Wolverinen kynnet lyövät.
Viihde
noin vuosi sitten
Doctor Strange in the Multiverse of Madness julkaistaan 6. toukokuuta
Viihde
noin vuosi sitten
Asian on vahvistanut Marvel Studiosin johtaja.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Deadpool nousi järkälemäiseksi hitiksi.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Elokuva keräsi ihmiset valkokankaan ääreen.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Mikki Hiiri esiintyy useissa sosiaaliseen mediaan ilmestyneissä kuvissa, jotka liittyvät Disneyn viimeisimpään kauppasopimukseen.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Deadpool nähdään uusintana Sub-kanavalla.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Näyttävä pariskunta käänsi päät punaisella matolla.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Hitler-vauvan sisällään pitämä kohtaus päätettiin poistaa.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Marvelin hittielokuvan jatko-osa on tulossa elokuvateatterihin toukokuussa.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
Cable-nimistä vihollista näyttelee Wade Wilson.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Trailerissa nähdään ainoastaan lyhyitä pätkiä itse elokuvasta.
Viihde
yli 6 vuotta sitten