Kaikki artikkelit

Tuure Boeliuksen tekemän YleX:n Kesäkumibiisin musiikkivideo poistettiin Yle Areenasta ja Youtubesta, kun kävi ilmi, että yksi tekijöistä on tuomittu seksuaalirikoksesta.
Tuure Boeliuksen tekemän Hengitä-kappaleen musiikkivideon yksi tekijöistä on tuomittu seksuaalirikoksesta. Tapaus on johtanut kappaleen musiikkivideon poistamiseen Yle Areenasta ja Youtubesta. Boelius ei liity tapaukseen, kertoo Iltalehti.
Emma-ehdokas Antti Tuisku esiintyy akustisesti tulevana perjantaina. Keikat ovat tähden kotikaupungissa Rovaniemellä.
Pop-tähti Antti Tuisku jakaa tänään nimikirjoituksia Helsingin Kauppakeskus Kampin Anttilassa. Odotettavissa on huikeat nimmarijonot, jotka ulottuvat kaupasta ulos kauppakeskuksen käytävälle.
Tänään on musiikinystävien riemupäivä, sillä kauppojen hyllyt täyttyvät huikeista uutuuslevyistä. Uutuutensa julkaisevat muun muassa Chisu, Antti Tuisku ja Pearl Jam.