Kaikki artikkelit

Annalan kolmas romaani Kuutio on nyt julkaistu.
Marko Annalan uudessa romaanissa sukelletaan perheenisän maailmaan.
- Ajattelin, että me kaikki emme voi lamautua sairauteen, Magga sanoi Me Naiset -lehdelle.
Mokoma on julkaissut 11. albuminsa.
Kyseessä on Annalan kolmas kirja.
Mokoman 11. studioalbumi on valmistunut.
Miehen mukaan hän ei jaksa kaitsea aikuisia ihmisiä.
Mokoman uusi levy ilmestyy 25. toukokuuta.
Marko Annala on kokenut lapsuudessaan rajua koulukiusaamista, joka on jättänyt ikuiset arvet.
Mokoma-yhtyeen Elävien kirjoihin -albumi on koskettanut suomalaisia poikkeuksellisella tavalla.
Haloo Helsinki! -yhtyeen Kuule minua -hitin säveltänyt Mokoma-nokkamies Marko Annala kertoi Voicelle kynäilevänsä mieluusti enemmänkin kappaleita muille esittäjille.
Mokoma-yhtye julkaisi viime viikolla uuden akustisen Varjopuoli-levynsä, jonka tiimoilta bändi on startannut myös kiertueen. Laulaja Marko Annala kertoi Voicelle kuulumisia tuoreen albumin ja turneen tiimoilta.
Haloo! Helsinki -yhtyeen tuore single Kuule minua soi tiiviisti radiokanavilla. Biisin kirjoittajana on yllättävä nimi.
Mokoma-yhtye antaa esimakua marraskuun alussa ilmestyvältä akustiselta albumiltaan.
Mokoma-yhtyeen nokkamies Marko Annala on raitis mies. Usein saatetaan olettaa, että rokkipiireissä kuivin suin oleminen olisi haastavaa puuhaa, Annalan mukaan tämä on kuitenkin pötypuhetta.
Tanakammasta työstöstä tunnettu Mokoma-yhtye on päättänyt haistella uusia musiikillisia sävyjä julkaisemalla akustisen levyn.