Kaikki artikkelit

Japanin oma munamies ei esitä kananmunaa, vaan kalkkunapaistia.
Munamiehen silmät sumenevat hetkeksi ja sitten tanssi jatkuu taas.
Vuosi on päättymässä, joten yhä useammat miettivät kuluvan vuoden parhaita hetkiä. College Humor -sivustolla onkin kerätty tämän vuoden nettisensaatiovideot ja suomalainen musiikkivideo oli myös päätynyt kyseiselle listalle.
Yle mainosti Linnan juhlien jatkoja sillä, että siellä esiintyisi Munamies. Kukaan ei vain muistanut kertoa asiasta Munamiestä esittävälle Riku Niemiselle.
Näyttelijä Riku Nieminen paljastaa kuinka paljon hän tahkoaa rahaa Munamiehenä vetämistään keikoista.
Suomen virallisen albumilistan kärki meni tällä viikolla uusiksi. Ykköseksi nousi suoraan Munamies esikoisalbumillaan Munamiehen maailma. Kakkoseksi ponnahti Lady Gagan Born This Way.
Jos Munamies ihmetyttää Suomessa, voi taata hahmon herättävän sitäkin enemmän hämmennystä ulkomailla.
Munamies viettää tänä vuonna ensimmäistä pääsiäistään. Näin yllätysmunien aikaan Putous-sketsihahmokisan voittajakin aikoo yllättää ystävänsä, kertoo Ilta-Sanomat.
Munamies-sketsihahmon esittäjä, näyttelijä Riku Nieminen kertoi aiemmin kuuluvansa Zeitgeist-liikkeeseen. Kohuliikkeen suosio on räjähtänyt Niemisen ansiosta, kertoo Iltalehti.
Putous-ohjelman sketsihahmokilpailun voittanut Munamies valloittaa myös musiikkirintamalla. Yhteistyössä lauluyhtye Rajattoman kanssa tehty Pidä huolta -kappale nousi suoraan Suomen Virallisen Latauslistan kolmospaikalle.
Ainakin kaksi suomalaista kananmunantuottajaa olisivat molemmat halunneet Munamiehestä mainoskasvon. Mainoskampanjat kaatuivat kuitenkin hurjiin palkkiovaatimuksiin, kertoo Ilta-Sanomat.
Putous-ohjelman sketsihahmokisan voittanut Munamies matkaa huomenna kotiin, kertoo Iltalehti.
Sketsihahmon keksiminen oli aiheuttaa Munamiehen näyttelijälle avioeron.
Vuoden komediahahmo -finaalissa kilpaileva Munamies kertoi Radio Novan haastattelussa, että hän on koditon.
Suositun Putous-ohjelman sketsihahmokisassa on jäljellä enää kolme parasta. Tänä iltana selviää finaalikaksikko.
Iltalehti uutisoi tänään, että Putous-sarjan Munamiehenä tunnettu näyttelijä Riku Nieminen kuuluu kiisteltyyn Zeitgeist-liikkeeseen. Voice tavoitti liikkeen Suomen haaran edustajan ja kysyi, miten paljon Nieminen on toiminnassa mukana.