Etsi
Sukkien haistelu ja likakalsareiden piilottaminen eivät ole puolisoiden mieleen.
Jos ei halua menettää ystäviään, kannattaa kiinnittää näihin asioihin huomiota.
Esimerkiksi jääräpäinen oinas ajautuu aina silloin tällöin sanaharkkaan ihmissuhteissaan.
Kuva on kerännyt yli 2000 kommenttia.
Pari on riidellyt avoimesti useampaan otteeseen viimeisten viikkojen aikana.
Niina kertoo, että tapa syö tunnelmaa kotona.
Eräs merkki hiipuvasta rakkaudesta on se, että ette enää pysty keskustelemaan asioista yhtä avoimesti kuin aiemmin.
Christine Brooks ei kaivannut rinnalleen parisuhdetta, kun hänen pitkäaikainen suhteensa päättyi.
Useat ihmiset ovat vastanneet naiselle.
Miehet eivät myöskään halua elättää kenenkään toisen lapsia.