Kaikki artikkelit

Sheeranin väitettiin kopioineen elementtejä hittikappaleeseensa Thinking Out Loud.
Telfar on noussut muotiväen suosioon. Ehkäpä siksi Guessin laukku näytti somekansan mielestä tuoreeltaan hyvin tutulta.
Minna Parikan kenkiä on kopioitu vuosien mittaan useita kertoja. Hän joutui itsekin vetämään kenkänsä myynnistä, sillä Adidakselle kolme rusetin muodostamaa raitaa olivat liikaa.
Makian anteeksipyynnöistä huolimatta Twitter on täyttynyt vitsailevista meemeistä.
Yasminah vaatii 5 miljoonan dollarin korvauksia Hooyo -kappaleensa kopioimisesta.
Thinkig Out Loud -kappaletta väitetään jo toista kertaa kopioiduksi.
Kiinakopioita myydään Bisters.fi-verkkokaupassa.
Opprobrium-niminen bändi syyttää, että Metallica olisi kopioinut heidän kappaleestaan pohjan muun muassa Moth Into Flame -biisiin.
19-vuotias kaunotar on joutunut plagiointikohun keskelle, sillä hänen uskotaan kopioineen vaatemerkki Cake Asian yhden asukokonaisuuden.
Tähden kosmetiikkamerkin mainoskampanjan väitetään ottaneen liikaa vaikutteita toisen meikkitaiteilijan töistä.
Hittikappale Uptown Funk kuulostaa huomattavan paljon vuonna 1983 julkaistulta hittikappaleelta, syyttävät sen tekijät.
Brittitähdeltä vaaditaan noin 17,5 miljoonaa euroa oikeudessa tämän Photograph-hitin takia.
Tuomarin mukaan Stairway To Heavenin alku muistuttaa liikaa Spirit-bändin aiemmin julkaistua kappaletta.
Ruotsalaismediassa levisi huhuja siitä, että nuoren viisuedustajan If I Were Sorry -kappale olisi saanut jopa liikaa inspiraatiota toisen artistin biisistä.
Kristitty räppäri Flame haastoi Katy Perryn oikeuteen kappaleesta Dark Horse.
Tukkaheviyhtye Poison on haastettu oikeuteen plagioinnista.