Etsi
Aikaisemmin huomiota herättänyt plus-kokoisten shortsien myyntikuva on saanut myös vaatesuunnittelijan ottamaan kantaa aiheeseen.
Naisen ei todellakaan tarvitse olla hoikkaakin hoikempi ollakseen uskomattoman upea ja seksikäs.
Androgyyniä kauneutta ihannoiva muotimaailma sai jälleen muistutuksen siitä, että kaikenlaiset kehot ovat upeita.
Melissa McCarthy debytoi vaatesuunnittelijana.
Women’s Running Magazine on julkaissut ensimmäisenä maailmassa numeron, jonka kannessa nähdään kaunis, mutta kurvikas malli.
Plusmalli ja muotibloggaaja Katana Fatale julkaisi sosiaalisessa mediassa kaksi upeaa kuvaa, joissa kumotaan kaksi ylipainoisiin naisiin kohdistuvaa syrjivää ennakkoluuloa.
Tess Holliday on plussakoon malli. Hänen tuoreesta Facebook-julkaisustaan on tullut valtavan suosittu, niin hyvä pointti Hollidaylla siinä on.
Plus-koon muodin ei todellakaan tarvitse olla tylsää tai epäseksikästä – päinvastoin! New Yorkin muotiviikolla catwalkille marssitettiin toinen toistaan kauniimpia luomuksia toinen toistaan kauniimpien naisten päällä.
Vaatekoko kertoo ihmisestä tasan tarkkaan vain sen, mikä kokoinen vaate hänellä sillä hetkellä on päällään, eikä yhtään mitään muuta. Tästä muistuttaa tuore kuva, jonka plus-kokoinen mallikaunotar Tess Holliday on Instagram-tilillään julkaissut.
Courtney Mina (kuvassa yllä) on kirjoittanut avoimen kirjeen ihmisille, jotka arvostelevat häntä ja muita isokokoisia ihmisiä netissä.