Kaikki artikkelit

Video on saanut valtavasti huomiota ja kerännyt satoja tuhansia katselukertoja.
Listaus on levinnyt muun muassa Twitterissä.
Thorne seurustelee Benjamin Mascolon kanssa.
Kuvalla on kymmeniä tuhansia tykkäyksiä.
Nainen jakoi kuvan yllätyksestä omalla Twitter-tilillään.
Esimerkiksi läsnäolo, lohduttaminen ja hyväntuulisuuden levittäminen ovat piirteitä, jotka miesten mukaan tekevät hyvän poikaystävän.
Parralla on suuri vaikutus siihen, miten nainen miehen näkee.
Fanit ovat varmoja siitä, että nainen odottaa kolmatta lastaan, kun he näkivät tuoreet kuvat.
Joskus yksinkertaiselta kuulostava tehtävä voikin osoittautua yllättävän vaikeaksi.
Mies oli pyytänyt baarin henkilökuntaa vakoilemaan tyttöystävänsä käytöstä baarissa.
Tyttöystävä ei voinut muuta kuin nauraa nähdessään hänelle ostetun "kukkakimpun".
Järkytys oli melkoinen, kun nainen tajusi mitä hänen sängyssään oli.
Mitä sinä jättäisit kertomatta?
Onko kumppanisi sisaruskatraan nuorin tai vanhin? Syntymäjärjestys voi kertoa jotain hänelle ominaisista piirteistä.
Kahden asunnon välillä kulkeminen voi aiheuttaa naisille yllättäviä ongelmia.
Miesten mukaan bikinivahaus on tuskallisempaa kuin esimerkiksi appivanhempien tapaaminen.