Etsi
Usien ajatellaan, että naisiin vetoavat univormut. Tuoreen tutkimuksen mukaan totuus on kuitenkin hieman toisenlainen.
Muutamasta merkistä voi helposti päätellä sen, onko mies todella innoissaan suuseksin antamisesta.
Seksin harrastamista ei kannata lopettaa kovallakaan helteellä. Sen sijaan siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti.
Tuore tutkimus on selvittänyt, kuinka moni mies ja nainen ajattelee toista jotain muuta henkilöä kuin kumppaniaan seksin aikana. Tulokset saattavat yllättää.
Seksin jälkeen olo on rento ja mukava. Sen vuoksi hurmioituneessa tilassa saattaa tulla sanoneeksi jotain sellaista, mikä olisi kannattanut jättää sanomatta.
Seksiä kannattaa harrastaa ainakin silloin, kun uni ei meinaa tulla. Paini vällyjen välissä auttaa nimittäin nukahtamaan entistä paremmin.
Klitorista pidetään mystisenä asiana, mutta totuus on, että sen anatomian ja hyväilyyn kannattaa tutustua.
Hyvässä suhteessa seksistä puhutaan ja toisen nautintoon panostetaan siinä missä omaankin.
Seksi ei olekaan ihaninta nuorena ja viriilinä.
Seksin aikana saattaa päästää suustaan sellaisia asioita, joita ei oikeasti tarkoita. Rakkaudentunnustukset ja taitojen kehuminen on varmasti osalle tuttuja juttuja.