Etsi
Asento muistuttaa hieman tunnettua 69:ä.
Toki tämäkään tutkimus tuskin on täysin aukoton.
Jotkut saivat ensimmäiset orgasminsa seksipartnerin kanssa, mutta jotkut ovat saaneet sen ilmankin.
Tyttö syyttää siskoaan syntisyydestä lukuisissa kirjoittamissaan lapuissa.
Myös Justin Bieberin nimeä käytetään turvasanana.
Seksielämä saattaa kärsiä monesta syystä.
Kuukautisia voi lyhentää etenkin silloin, jos ei käytä hormonaalista ehkäisyä.
Joillakin on tänä vuonna vientiä vällyjen välissä.
Vaikka seksi onkin mukavaa jokaisena vuodenaikana, talvella siitä on erityistä hyötyä esimerkiksi jos aikoo pysyä terveenä.
Kun itselleen antaa muun muassa luvan kokeilla jotain uutta, saattaa seksielämä kokea suurenkin muutoksen.